Pur-Ait Oy

Ajankohtaista

Pur-Ait Oy,Aidat,Portit,Automatiikka

Aitojen ja porttien ammattilainen Pur-Ait Oy täyttää 30-vuotta
07.12.2007

Vuonna 1977 perustettu perheyritys Pur-Ait Oy on Suomen suurin aitojen ja porttien valmistaja, maahantuoja ja markkinoija. Vuonna 2006 yrityksen palveluksessa oli 20 henkilöä ja liikevaihto noin 5,2 miljoonaa euroa. Pur-Ait Oy valmistaa ja toimittaa vuosittain lähes 200 kilometriä aitaverkkoa ja noin 1500 erilaista porttia.

Yrityksen perustivat veljekset Olavi ja Harri Vuorinen. Ajatus lähti siitä, että Harri oli jo ollut osakkaana vastaavassa yrityksessä ja Olavilla riitti kokemusta liiketoiminnasta yleensä. Nykyään yhtiön toimitusjohtajana toimii Jukka Vuorinen. Harri on yhä mukana osa-aikaisesti ja Olavi viettää eläkepäiviään. Nimi Pur-Ait muodostui yhteistyöstä Purso Oy:n kanssa. Alussa myytiin eniten tavallista verkkoaitaa sekä portteja. Iso asiakas oli esimerkiksi VR. –Ala on muuttunut paljon 30 vuodessa kulunvalvonnan ja vartioinnin lisääntyessä koko maassa. Mukaan on tullut paljon tekniikkaa. Nykyään suuret asiakkaat tulevat teollisuudesta, Vuorinen kertoo.